
Jenkin venyvät vuosikymmenet
Jenkin venyvät vuosikymmenet
Jenkki teki sähköisen viestinnän historiaa elokuussa 1957, kun Mainos-TV alkoi lähettää televisiomainoksia.
Purukumin markkinavalloitus Suomessa tapahtui 1951 kun Hellas toi Jenkki-purukumin kauppoihin. Ensimmäinen Jenkki oli kiiltäväpintaiseen "voipaperiin" pakattu palapurukumi. Purukumin jauhamista pidettiin nuorison rumana tapana, josta koulussa sai jälki-istuntoa. Hyvin nopeasti Jenkistä tuli maan eniten myyty purukumi ja sitä se on edelleen tänä päivänä. Jenkki teki sähköisen viestinnän historiaa elokuussa 1957, kun Mainos-TV alkoi lähettää televisiomainoksia. Jenkki-purukumin mainos oli yksi kolmesta ensimmäisellä mainoskatkolla esitetyistä mainoksista. Se sai aikaan Neekeri Jenkin myynnin huikean nousun. Vuosikymmenen lopulla julkaistiin ensimmäinen purukumin mukana tullut keräilysarja, Buffalo Bill ja Jenkki paukkutyynyjen keulakuvaksi nousi legendaarinen Paukku Pave.
Keräilykärpänen puri lapsiin pahemman kerran nimenomaan Filmitähti Jenkin ansiosta.
Purukumin kulutus viisinkertaistui 60-luvulla. Syynä tähän oli yleinen elintason nousu, makeisten hinnan halventuminen ja purukumin mukana tulleet keräilykuvat. Keräilykärpänen puri lapsiin pahemman kerran nimenomaan Filmitähti Jenkin ansiosta. Kun maailman nuoriso koki Beatles-huuman, Jenkki pysyi menossa mukana ja julkaisi sarjan Beatles- valokuvia nimikirjoituksin. Beatles-Jenkki on kaikkien aikojen eniten myyty Jenkki-keräilysarja. 5-palan Jenkki, eli Pitkä Jenkki, näki päivänvalon 60-luvun alussa. Jenkki osoitti ennakkoluulottomuutta ja kekseliäisyyttä tuomalla markkinoille rypälesokerilla makeutetun Jenkin, C-vitaminoidun Senior Jenkin ja tupakoijille Smoke Jenkin. Jenkki Dentin luvattiin pitävän hampaat valkoisina ja Klorofylli Jenkin raikastavan hengityksen.
Turun yliopiston hammaslääketieteen laitoksen uraauurtavat tutkimukset todistivat, että ksylitolipurukumin säännöllisellä käytöllä voidaan ehkäistä hampaiden reikiintymistä.
Maailman ensimmäisen ksylitolipurukumin, Xylitol-Jenkin markkinoille tulo vuonna 1975 mullisti koko purukumin mielikuvan. Turun yliopiston hammaslääketieteen laitoksen uraauurtavat tutkimukset todistivat, että ksylitolipurukumin säännöllisellä käytöllä voidaan ehkäistä hampaiden reikiintymistä. Nuorison paheesta tuli salonkikelpoinen terveystuote, ja happohyökkäyksen estäminen syöpyi ihmisten mieliin. Tämä oli myös sitä aikaa, jolloin keräämällä 150 Jenkin pakkausta sai omakseen Jenkki-T-paidan. Ajan suosituimmat popparit, Irwin, Maarit ja Teddy Guitar amerikanrautoineen nähtiin villitsemässä nuorisoa Jenkki-mainoksessa. ”Pure Jenkki” -slogan jäi elämään ihmisten mieliin.
Xylitol-Jenkin printtimainonnassa tuli tunnetuksi käsite "fiksu tapa". Tästä alkoi ksylitolipurukumin Suomen valloitus.
Aitoon kasarihenkeen koululaisia houkuteltiin pureskelemaan pehmeää Yammy Jenkkiä, Neon Jenkkiä ja uutta kanelin makuista Cinnamon Jenkkiä. Jenkki toi markkinoille mustan salmiakinmakuisen purukumin, jonka väri ei tarttunut kieleen eikä hampaisiin. Tarjolla oli myös Avaruus, Kuukivi, Meteoriitti ja Komeetta Jenkkiä. 1987 tarkastettiin uusi väitöskirja, jonka tulokset osoittivat, että ksylitolipurukumin säännöllinen käyttö vähentää hampaiden reikiintymistä. Myyntiin tulivat purukumirasiat ja –pussit. Vuonna 1988 Xylitol-Jenkki sai ensimmäisenä luvan käyttää Suomen Hammaslääkäriliiton ksylitolisuositusta tuotteissaan.
Jenkki paransi pakkauksiensa käyttömukavuutta, sillä Jenkkiä alkoi saada suljettavissa purkkapusseissa.
Xylitol-Jenkki valtasi markkinat ja sokeri-Jenkit poistuivat kokonaan kaupoista. Xylitol-Jenkin 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi tuli myyntiin ensimmäinen jättipussi, jossa oli purkkaa peräti 130g.
Vuosituhannan vaihduttua Jenkki täytti 50 vuotta ja uutena juhlavuoden makuna myytiin retrohenkistä Jenkki Bubble Gumia. Sen pussissa komeili tuttu nostalgiahahmo, lätsäpäinen palloa puhaltava purkkapoika. Täysksylitolipurukumi Xylifresh tuli osaksi Jenkki-brändiä ja sai nimekseen Jenkki Professional. Täysksylitoli sai virallisen aseman koko EU:n alueella, kun EU myönsi Leafin hakemuksesta terveysväitteen täysksylitolipurkalle. Tästä alkoi täysksylitolipurukumin ja Jenkki Professionalin huikea voittokulku.
Vuoden 2009 uutuus oli jännittävä kaksoismaku-purukumi, vadelman ja lakritsin makuinen Jenkki Twisted. Mainoskampanjan keulahahmona twistasi suomalaisen tanssiopetuksen legendaarinen grand old man, Åke Blomqvist.
Vuonna 2014 Project Jenkki –kampanja innosti tuhansia yläkoululaisia pitämään huolta hampaistaan. Laajaa mediahuomiota saaneessa kampanjassa hampaiden hoitamisesta oli tehty hauska nettipelipeli sekä koulujen käyttöön sähköinen oppimateriaali suun terveydestä.
60-vuotias Jenkki juhli koko vuoden musiikin voimalla. Idols-ohjelmayhteistyö saattoi Jenkin koko kansan huulille. Jenkki-mainosbiisin esittäjä löytyi satojen kokelaiden joukosta virtuaalisessa Jenkki Records -laulukilpailussa, jonka yleisöäänestyksen voitti Tunnoton. 2010-luvulla Jenkki-purukumipala löysi uuden muodon, kun kauppoihin tulivat Jenkki Cube –kuutiopurukumit. Vuonna 2015, Xylitol-Jenkkin 40 vuotisjuhlien kunniaksi lanseeratttin Jenkki ksylitolisydän –purukumi. Ksylitolipurukumi, jonka sydän oli puhdasta ksylitolia. Huolestuttavat uutiset nuorten hampaiden huonosta kunnosta sai Jenkin tarttumaan asiaan. Jenkki haluaa olla läsnä jokaisen suomalaisen arjessa joka päivä.
Jenkin ja Aseman Lasten Smilefulness-yhteistyötä tehdään suomalaisten perheiden hyvän, iloisemman arjen puolesta. Molemmat jakavat arvomaailman siitä, että pienillä teoilla on merkitystä, kun luomme parempaa maailmaa lapsille ja nuorille. Jenkin ksylitolipurukumi tai -pastilli on vaivaton, mutta tärkeä hyvä teko hampaille, ja Aseman Lasten toimintamuodoissa korostuu arkiset kohtaamiset, pienten muutosten vaikutukset ja positiivinen asenne.